iittalassa

Taiteen kirjossa naivismilla ja ITE-taiteella on erityinen paikka minun syrämessä. Oli korkea aika vierailla Iittalan Naivistit-kesänäyttelyssä.

Taustalla retkitoverit, entinen kämppis ja nykyinen ystävä Pirkko, nykynen kämppis Kielo ja Kielon äiti :D

Eniten vaikutuksen tekivät tällä kertaa veistokset. Tässä Kikka Nyrenin haltioittavia hengettäriä! Tulee mieleeni ehkä vaikuttavin näyttely jossa olen koskaan ollut: Keravan Klondyke-talolla ollut ITE-näyttely, jossa suuressa vanhassa tehdasrakennuksessa hiljaiset veistosolennot tuntuivat leijuvan voimakkaassa liikuttavassa preesensissä. Joidenkin puuhahmojen uurteissa kipitteli pienenpieniä öttiäisiä..

Yksi parhaista tunteista joita saan katsellessani taidetta on se fiilis kun tuntee aistivansa taiteilijan intohimon ja tunteen: teen mitä haluan! Olen vapaa! Tämä on minusta siistiä, eikä minun tarvitse selitellä!

Kielo ja hänen äitinsä (tai heidän perheensä) ovat käyneet tässä naivistien kesänäyttelyssä siitä lähtien, kun Kielo on ollut pikkuinen. En voinut olla tuntematta pientä vihreyttä korvanlehdissäni, vaikka tiesin että se oli tyystin lapsellista ja noloa vihertyä niin, sillä onhan kaikilla perheillä sentään omat onnensa ja murheensa. Sitäpaitsi minulla on pikkusisko, joka myöskin rakastaa taidetta. En ole musta lammas enää.

Alice Kaira: Pelikortit, refekuva ei näyttelyssä

Juttelimme Kielon äidin kanssa hieman rakkaudesta Alice Kairan töihin ja myöskin henkilöön. Vihreys ei poistanut sitä tosiasiaa, että oli hienoa saada näyttelyseuraksi konkareita.

Meikäläinen ja Petra Heikkilän meheviä maalauksia prameissa kehyksissä (nää ei siis oo prameimmasta päästä! :D). Jotkin eläimistä olivat hauraan kainoja, toiset itsetyytyväisiä ja ylväitä.

Ensimmäisen k(i)erroksen jälkeen oli pidettävä herkku- ja sikaritauko. Kaiken runsaus sai minut vähäenerkiaisen valumaan tyystin kuiviin kaikesta elämänvoimasta. Ostin Kultasuklaan kisutikkarin and dis is what happened: Ooh, tää on niin hieno ettei tätä voi ees syyä ;o Sitten kuva ja hotkis uuh aah yhyy!

Eino Viikilän hahmoissa oli ilmeikkyyttä ja huumoria. Juttelimme kämppiseni Kielon kanssa, että naivismista voi löytää joitakin suuntauksia. On humoristisia, yksityiskohtaisia ja runsaita, karkean kömpelöitä ja siinä ehkä erityisen vapaita, suoran poliittisia.. Rohkean rivoja yms. :- ) Jotkin tuntuvat keikkuvan naivismin rajoilla, tätä tuumimme esim. Petra Heikkilän töiden kohdalla. Veteen piirrettyjä viivoja. Missä se kulkee? Ehkä siinä mihin taiteilija itse itsensä sijoittaa.