'kavereiden kanssa mökillä'

Olin viikonloppuna kavereiden kanssa mökillä heehee. Voisi ihmetellä mikä siinä on hauskaa, mutta kyseessä oli hartaasti haaveiltu ensimmäinen kerta. Tarkemmin ottaen olin mökillä Kahvilakerhon, eli runotyttöjeni kanssa, joiksi olen heidät ristinyt. Oon vielä aika newbie ja ensin arvelin lähteväni jo seuraavana päivänä ja olin iloinen kun tekikin mieli jäädä kahdeksi yöksi.

Kuva by Inka-Mari

Ihania suloisia tyttöjänaisia.

Siellä oli hassuja foliolamppuja.

Miun kämppis valisti, että mökillä täytyy ehdottomasti olla villasukat. Ja niinhän kaikilla olikin!

Mökki oli Retulansaaressa ja erityisesti koska saavuttiin perjantaina pilkkopimeän aikaan, oli hauska lähteä seuraavana aamupäivänä kävelylle tutkimaan saarta. Kun saapuu pimeällä, saa ikäänkuin kaksi saapumista.

Tavattiin hevosia. En vaan voi sille mitään, että vaikka sillä oli paljon tilaa (onko se nyt suurikin ansio lopulta?) niin se tuntui tylsistyneeltä siellä yksin mutaisessa jättiaitauksessaan.

Niin freesh ulkoilma-Riikka saareen johtavalla sillalla :- )

Katajalehtoja.

Sadness... KRÄÄ nyt loppu!

Joku höitylä.

Ihanan pirskahtelevan Veeran hänelle sopivainen pipo!

Tsillin. (Kun kommenttien tielle lähetään :-D)

Ääh :- ) Söpöliini Inka-Mari ja paras mökkiasu!

Olin selkeästi sopivanlaisella seuralla varustettuna mökillä, kun oli aikoja jolloin kaikki vain lueskeli hiljakseen kirjaa ja joi kahvia. Täydellistä, yhdessä yksin tai jotenkin silleen. Tuli mieleen tää:

Ihan äkkiarvaamatta Nuuskamuikkusen tuli ikävä perhettä. 

Nekin olivat toisinaan vaivalloisia. 

Ne tahtoivat rupatella. Ne olivat kaikkialla. 

Mutta niiden seurassa saattoi olla yksikseenkin. 

Mitenkä ne oikein käyttäytyivät, Nuuskamuikkunen kummeksui. 

Kuinka on mahdollista että minä olen saattanut viettää niiden seurassa kaikki pitkät kesät huomaamatta koskaan, että ne antoivat minun olla yksikseni. 

Muumilaakson Marraskuu

Mökin käyttöömme tarjonnut Renja keittelee keittoa. Tähän väliin täytyy itkeä, kun molempina aamuina unikeot herätti aamupalan ja kahvin tuoksu. Wää!

 

Jauhovammaisen tattaririeskat kesäkurpitsalla, juuustolla ja timjamilla. Nom nom.

Veera löysi kirjastaan mun homien.

Yksi suuri muutos entiseen on, että pimeyteen tuijottaminen ei ole toivotonta ja väsyttävää, vaan maagista ja rauhoittavaa.

Lapsena kuvittelin aina näitä poneja kirmaamassa ponimaailman laitumilla, jos pahat unet meinasi palata. Ilmankos nukkui kuin tukki!!

Rakastan näitä nukkumaankäymishetkiä toisten kanssa. Viimeisiä rupatteluja. Ihmiset ovat jotenkin erityisen itsejään, kun uni alkaa lähestyä. Kerrossängyn natina. Viimeiset kirjanlehtien kahinat ja kuiskatut hyvät yöt. Tää kaikki on mulle niin eksoottista ja ihmeellistä.

Järveen juostiin saunasta matalaa rantaa pitkin, ilkosen alasti,  kerta toisensa jälkeen, pimeässä yössä. Viimeisenä yönä heräsin vessaan kuudelta aamulla ja ulos lähteminen tuntui kovin epähoukuttelevalta. Kömmin ulos ja huomasin että taivaalta leijaili lumihiutaleita. Siitä tuli ehkä koko reissun kaunein hetki. Opin myös kolmannen korttipelini.

such a lovely day

Sunnuntaisen aamupäivän brunssi huvilalla, jonka jälkeen nautimme teetä ja sikaria takapihalla kirkkaudessa ja väriloistossa.

Tämä kipsineito näyttäytyy aina uudenlaisena vuodenaikojen vaihtuessa. Sydänsuruiselle mielelle tämä syksyestetiikka toimii hyvin.

Kuvassa häilyy kämppiseni Anne. Hän on oikea kätevä emäntä (täysin vilpittömän myönteinen ja ihaileva ilmaisu!), tänä aamuna hän tuosta vain leipaisi pöytään karjalanpiirakoita. Käyttäen nerokkaasti ohuen pohjan aikaansaamiseksi pastakonetta. Olen vähintään kerran viikossa jännän äärellä hänen edesottamuksiensa kanssa.

Indiskan mukeille ei mun mielestä vedä vertoja mitkään. Mikä muu pulju valmistaa reilu 9 desiä vetäviä mukeja? Etpäs tiiäkkään, ha! (Jos tiiät ni tule si lesoomaan! Yhtä hienoi pitää olla kans.)

jäätelöä aamiaiseksi - miten terveellistä!

Mikä ihana aamiainen! Seon meinaan vegaaninen banaani-kookosjäätölö! Sokeria siinä on vain makeutetun soijamaidon muodossa. Banaanin ominaismaku lievenee pakastettaessa, miten sen sanoisi.. pehmeän makeaksi. Tässä on tärkeää, että banaani on tarpeeksi kypsä! Eli hyvä tapa hyödyntää kuoreltaan ruskeaksi päässeitä yksilöitä :- )

1 kypsemmän puoleinen banaani
n. 1 dl makeutettua soijamaitoa
n. 1 dl kookoshiutaleita
kourallinen auringonkukansiemeniä

Laita kuorittu ja pilkottu banaani yöksi pakastimeen (jäisen kuoriminen ja paloitteleminen on hankalaa, kokeiltu on!). Anna banaanin sulaa hetkisen ja soseuta sitten muiden ainesten kanssa. Itse käytän sauvasekoitinta. Sovella määriä mieleisesi koostumuksen ja maun saavuttamiseksi! Kookoshiutaleita saa laittaa ihan reilusti, jotta se maistuu. Itse pidin siitä että auringonkukansiemenet eivät olleet ihan sileiksi surautettuja, vaan että niistä tuli tekstuuria jätskiin. Maustamisvaihtoehdot ovatkin tietysti loputtomat. Miten olisi minttuaromi? Hmm..

tuore taiteilija

Tuntuu että booth venytti mun naamaa! Ilman filtteriäki >.<

Olisi kova into ottaa asukuvia, mutta on puuttunut kuvaaja tai itselaukaisin! Pari päivää sitten löysin naapurin roskiksesta melkein ehjän kamerajalan. Jos löydän siihen sopivan varaosan, kuvaus kenties helpottuu! Siihen asti näitä satunnaisia ylikäsiteltyjä Photobooth ym. ryökäleitä. Kuvassa yksi lemppareistani, Romwen silmämunahame.

Waste, oil on canvas, 2015

Asukuvan taustalla tämä teokseni lopputyönäyttelyn nelikosta. Yksi konkreettisten ja etenkin isojen teosten tekijöiden oleellinen dilemma on säilytys. Monet taiteilijat maalaavat säälimättömästi myymättä jäändeiden taulujen päälle: harvalla on kovin paljoa säilytystilaa. Aika raakaa! Onneksi teen sellaisia maalauksia, joita huolin omallekin seinälleni :D Vaikka seinien pinta-alakin on rajallinen, enkä nykyään enää viihdy sellaisessa silmittömässä väri-ilotulituksessa kuin ennen.

Ja niin. Kaikki on nyt tehty koulusta valmistumiseksi, odottelen enää todistusta. Olen valmis kuvataiteilija, horay. Tammikuussa näytti toivottomalta, joten on syytä olla tyytyväinen itseensä, edes hetken.

hortoilua

Böö! Pitkästä aikaa hei. Iski ujous kun vinkkasin tästä blogista Faboon. Ehkä nyt se yksi kiinnostunut on jo unohtanu ja voin jatkaa? :D

Kesäasukkimme toi joltain luennolta nivaskan informaatiota villivihanneksista ja oitis lähdimme Maija-kämppiseni kanssa löytöretkelle.

Ontuvilla tiedoillamme uskalsimme ottaa tällä kertaa maitohorsmia, ketunleipiä, voikukkia ja nokkosia.

'Voikukka: Detoksinen, vahvistaa maksaa, puhdistaa verta, huikea superfoodi'

Hauskoja koukeronokkia.

Maija ja nokkostenpoimintahanska. Ne vihulaiset osaa polttaa monenlaisen läpi, tekonahkahanska toimi hyvin.

'Nokkonen: metsiemme huikea superfoodi, sis. huimia määriä mm. rautaa, kaliumia, kalsiumia, c-vitamiinia, karoteenia ja hivenaineita.'

Tein nokkosista (uusia nokkosia tarvitsee vain liottaa reilussa viileässä vedessä n. 15 minuuttia), banaanista, marjoista, spirulinasta ja kookosöljystä smuutiee. Jännitti syödä mutta edelleen elossa, eikä polttanut :D Kyllä siinä oli villi maku. Rautainen? Vai kuvittelenko. Mutta nokkonen oli pumaskan mukaan vielä verrattomasti rauta- ja vitamiinipitoisempi kuin pinaatti, jonka tapaan sitä voi esim. käyttää.

Tässä maitohorsma. Sitä löytyi paljon ja nyt on sen ultimaattinen sesonki!

Maitohorsmia käytetään taas parsan tapaan, keitä ja paista voissa ja suolassa. Tähänkin täytyy tottua.. Huomaan että mieli on hyvin ennakkoluuloinen näitä villijuttuja kohtaan. Mutta nää maitohorsmat nimenomaan on villihortoilijoiden suurta herkkua kuulemma!

Kämppy teki nokkosistaan pestoa pastalleen. Jäi hyvä fiilis, toistekin haaveista totta, hah! Tätä on säälittävästi suunniteltu useampi kevät. Tarviin vaan kevyen potkun ahteriini. ..Ja jos tää ei ole tervehenkisyyden huippu, ni en tiä mikä on. Huh huh :D

one of us

Yksi kämppisistämme (my sistaa!) lähtee kesäksi Hesariin työharjoitteluun ja menimme yhdessä vappubrunssille leppoisaan Kahvillaan läksiäisajatuksella.

Parasta on kun pääsee itämaistunnelmaiseen looshiin, jossa on matala pöytä ja kasoittain tyynyjä. Tai no, syöminen tuntuu länkkäristä hieman könötykseltä, mutta se tunne kun voi juuri ylensyöneen rajoilla köllähtää suoraan lautaselta tyynykasaan. Se tunne. :D

 

Huh. Ei ole kyllä tällaista hillitöntä raukeutta tullut ruokailun jälkeen vähään aikaan. Lomapäivä, aikaa levätä, ihan mukavaa joskus harvoin joo. Mutta muuten vannon kyllä nykyjään sellaisen ruokailun nimeen joka väsyttämisen sijaan piristää! Eli harkittuja ravinteikkaita raaka-aineita, ei jauhoo, ei huonoja rasvoja ja sokeria ja pieniä annoksia usein.

Vanhan tytön elämässä juhlapäivät ovat olleet raskaita. Silloin kokee vahvasti joko yhteisöllisyytensä tai yksinäisyytensä, riippuen miten asiat ovat menneet (tai miten on elämänsä järjestänyt). Ehkä siksi olin niin höpöinnoissani tippaleivästä. Se on se tradition tuntu. Että kuuluu johonkin jatkumoon. Yhdessä joidenkin kanssa, joista välittää.

eräs aamiainen

Lähikaupasta löytyi rasiallinen valmiiksiviipaloitua tuoretta ananasta. Nams! Tässä on terveellisyyttä ananaksen kuitujen ja vitamiinien, sekä pähkinöiden hyvien rasvojen muodossa. Ananasaurinko sopii lautaselle, kun ulkona on harmaata ja sateista. Ja kattokaa mitä pikkuisia minipekaaneja! Mukissa vanilja chaiteetä.

aamuista

Tänä aamuna, kahvia juodessa ja metsälenkille (ja myöhemmin kirjallisen kimppuun käymiseen) valmistautuessa. Hieno lounge mix kokonaisuudessaan:

mallu ja kaverit

Näitä mörköjä tipahtelee sillointällöin postiluukustani. Huomaa kainalokarvat hihi! Lähettäjä on ymmärrykseni mukaan vanhin ystäväni, kymmenen vuotta tulee jo. Aikaa saattaa mennä näkemisen ja yhteydenpidonkin välillä (suurimman osan ajasta ollaan asuttu eri paikkakunnilla) ja kerranpari on roihahtanutkin, mutta yhteys tuntuu säilyvän, vahvistuvan ja kiitollisuus vain kasvavan. Lucky! Ja todiste siitä, ettei se vanha tyttö ole tehnyt aivan kaikkea väärin.

juoksemisfilosofiaa

Tai ainakin jonkinmoisia ajatuksia asiasta. Kun aloin voimaan paremmin joitakin vuosia 2011 hermoromahduksen jälkeen, ensimmäiseksi kuvioihin tuli juokseminen. Me emme olleet todennäköinen pari. Yritystä oli ollut ja toivottomalta oli näyttänyt. Keväisin minuun tapasi vuosikausien ajan tulla jonkinmoinen mukatemmokas innostuksen puuska, joka lässähti siihen että lenkkeily oli mielestäni tappavan tylsää ja koska 'mulla ei ole lenkkeilijän kroppa'.

Sitten, masennuksesta toivuttuani löysin juoksemiseen flown! Noin vain. Yhtäkkiä pitkästä aikaa lenkille lähdettyäni, ensimmäisellä kerralla. En siis tarvinnut useiden viikkojen sinnikkyyttä, kun jokin vain loksahti. Havaitsen mitkä asiat vaikuttavat tuon ihmeellisen flown syntyyn, josta olen niin kiitollinen. Tässä niitä on:

- Itselleni tärkeää on juosta metsässä tai muualla luonnon helmassa.
- En kuuntele musiikkia, koska se vie minua oman pääni sisälle ja muodostaa hetkeen kuulumattomia tunnetiloja. Luonnon äänten ja myös oman hengityksen kuunteleminen tuo hetkeen.
- Pyrin kokemaan kehoni suhteessa luontoon, keskittymään siihen. Joskus suljen silmäni ja keskityn kokonaan tuohon keholliseen kokemukseen.
- Katselen ja havannoin luontoa, tuoksuja, yksityiskohtia, vuodenaikojen ja valon vaihteluja jne. Yhä vain, sillä se tuo hetkeen ja vapauttaa täten suorituksen tunnusta ja siitä ajatuksesta 'kaukanko tätä vielä on jäljellä?'.
- Kun tuntuu että väsyy tai jotakin paikkaa kiristää pysähdyn venyttelemään kävelyksi vaihtamisen sijaan. Sormet varpaisiin yleensä. Tällöin ei tunnu että juoksulenkki menee plörinäksi ja venyttely antaa kummasti puhtia!
- Ajatus että jokainen askel lataa mieleen ja kehoon energiaa ja voimaa. Ja ylipäätään ajattelumalli, että juoksee hyvän olon vuoksi. Muutokset kehossa tapahtuu hitaasti, kokonaisvaltaiset hyvänolon tunteet kasvaa nopeasti.
Lopuksi maallisempi seikka, eli:
- Kunnolliset varusteet. Laadukkaat kevyet kengät ja muutoinkin vaatteet jotka ainoastaan helpottavat liikkumista. Myös kivan näköiset vaatteet innostavat ja piristävät kummasti!

Jokainen löytää tiensä omalla tavallaan ja mieluiten pakottamatta, mutta ajattelin silti jakaa hieman ajatuksiani. Voihan olla että niistä joku saa jotakin!

heslingissä hälsäämässä

 Villitystä, iloa, naurua, laulua, nolostusta, liikutusta!

Nimittäin ompa takana kerrassaan inspireeraava ja myöskin tunnelmaltaan levoton galleriakierrospäivä Helsingissä! Galleriat joita suositan lämpimästi ja villisti: Kiasma, Muu, Huuto, Forum Box, Virgo Home (Bulevardi 12) ja myöskin Heino! Kiasmassa erityisvaikutuksen tekivät aavemaiset hykerryttävät koskettavat järisyttävän mielikuvituksekkaat ja puhuttelevat Ismo Kajanderin installaatiot ja kollaasit.

Go rakas Ismo,

Go vilpittömän voimallinen roskapönttötunnelma!

  

 Ystäväiseni kolee joulupukkipaita :D

Löytöjä maasta. Törmäsimme myös satunnaisiin sommitelmiin, kuten pikkulapsen lapaseen jonka vieressä oli kaljatölkki. Kuin runollista? Lähes käsitetaiteellista!

Minä ja Pilvi Ojalan maalaus

Ihana yksityiskohta Forum Boxin sivuilta: 'Maalaan kananmunatemperalla mdf- levylle. Temperaemulsion valmistukseen on pääosin käytetty omien kanojen munia.' Hih!
Ainiin ja taisin saada näyttelyajankin :D Saa nähdä mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään :* Matkalla kotiin mieli kuohui. Nyt kun elämääni kuuluu vain harvakseltaan töitä, koulutöitä, liikuntaa, auvoista kämppiselämää ja ennen kaikkea voin hyvin, tunne-elämäni on pääosin sangen leppeää. Reissun jälkeen Hki-Tre bussin hiljaisuudessa olo oli ravisteltu, puhdistunut. Tajusin tarvitsevani ja myöskin jaksavani tällaista enemmän tätä nykyä. Uuden tytön elämässäni. Vai pitäisikö sanoa naisen, kun tässä kuitenkin ollaan jo kolmekymppisiä hah!

Tätä kuuntelin kotimatkalla.

smooth

Tadaa tässä uuden elämäni tärkein ruoka! Kuluttavampina treenipäivinä laitan joukkoon avocadoa ja enemmän proteiinijauhetta, mutta tänään menen vain bodybalanceen (Se yhdistelee Taijia, pilatesta ja joogaa mielestäni jotenkin lempeän sulavasti, liikkuvasti, lähes tanssimaisesti. Kirjoitan siitä ehkä tarkemmin joskus!), joten smuutieeni tuli tällaista:

- banaani (mieluiten jo hieman kypsemmänpuoleinen)
- reilu desi puolukoita ja mustaherukoita
- kourallinen lehtikaalia (superterveellistä!)
- puoli desiä Lidlin mansikan makuista proteiinijauhetta
- hieman vettä tai soijamaitoa

Lehtikaali on sellaisenaan aika tuittupäisen makuista, mutta smuuthieen se hujahtaa huomaamattomaksi. Tykkään usein käyttää kirpakoita marjoja yhdistettynä banaaniin ja jauheeseen, sillä raikkaan kirpakkaa ja makeaa = parfait!

tasaisten sydämenlyöntien aamu

Tänä aamuna olen ollut rauhassa. Siirsin lopputyön kirjallisen osion tekemisen ensi viikkoon. Sydämen lyönnit kävivät liian tiheiksi. Tänä aamuna olen kuunnellut kovan tuulen huminaa ikkunoiden liitoksissa, juonut kahvia ja katsellut tätä blogia tuulennaapurina.blogspot.fi. Kämppiksen huoneesta kantautuu Ismo Alankoa. Se tuntuu kodikkaalta, vaikkei sitä omasta soittimesta kuuntelisikaan.

Huoneessani leijailee liljojen tuoksu. Kämppiset (my sistas!) toivat niitä lopputyönäyttelyyn. Se tuntui erityiseltä, lähes kiihdyttävältä. Että joku tai jotkut tuntee. Se ei ole itsestään selvää, ainakaan ollut sille vanhalle tytölle, joka oli.. Kasvikaveri vieressä on arvon bonsai, joka on odotuksia vastaan ollut käsissäni yllättävän pitkäikäinen. Tunnen sitä kohtaan nyt suurta kunnioitusta ja kiitollisuutta.

Mutta vähät viis vanhasta tytöstä, tämä blogi on uudelle tytölle, sille
joka olen nykyään.